Vanhasen olympiapäätöstä arvostellaan

SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta pitää pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ilmoitusta osallistumisesta Pekingin olympiakisoihin ennenaikaisena ja valitettavana. Feldt-Rannan mielestä Vanhasen päätös vei mahdollisuuden lähettää Kiinalle vahva signaali sen ihmisoikeustilanteesta.

- Suomella tulee ihmisoikeuskysymyksissä olla selkeä linja, joka muodostuu sekä omasta aloitteellisuudesta että kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Suomen hallituksen olisi pitänyt vaatia Kiinan hallitusta vuoropuheluun Tiibetin hengellisen johtajan dalai-laman kanssa ja käydä myös keskusteluja muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa EU:ssa yhteisistä toimista.

Feldt-Ranta muistuttaa, että Saksan, Britannian ja mahdollisesti myös Ranskan johtajat ovat jäämässä pois Pekingin kisoista.

Myös vihreät kritisoi ilmoitusta

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi pitää pääministerin päätöstä harkitsemattomana ja täysin ennenaikaisena.

Vanhasen päätös pisti Laturin pasmat sekaisin Kemissä vihreiden puoluevaltuuskunnassa, sillä alunperin puoluesihteerin piti valistaa väkeään joukkoliikenteestä ja joukkoliikenteen hinnoista. Mutta puheen aihe vaihtui juuri tulleen olympiauutisen takia.

- Ja voin sanoa, että olin uutisen luettuni erittäin pettynyt, Laturi sanoi.

Laturi sanoi, että Kiinalle olympialaiset ovat erittäin tärkeä tapahtuma, ja siksi mahdolliset avajaisten boikotoinnit eivät jää Kiinassa huomaamatta.

- Tämän takia tätä hetkeä ennen olympialaisia ei saa jättää käyttämättä, vaan Kiinan ihmisoikeusasiat ja Tiibetin tilanne on pidettävä esillä ja näistä asioista on keskusteltava Kiinan kanssa. Ja päätökset avajaisiin osallistumisesta on tehtävä sen perusteella, miten Kiina suhtautuu ja toimii näissä asioissa, Laturi lateli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat