Vanhaselta ei ohjeistusta Muhammed-kohuun

Vanhanen sanoi olevansa kuitenkin helpottunut suurimpien sanomalehtien päätoimittajien päätöksestä jättää kuvat julkaisematta.

Pääministeri Matti Vanhanen ei lähde antamaan minkäänlaisia ohjeita, miten tiedotusvälineiden pitäisi toimia profeetta Muhammedia esittävien piirrosten julkaisun osalta.

Pääministerin mukaan on aivan selvää, että valtiot eivät ole vastuussa itsenäisen lehdistön tekemisistä, eikä valtiovalta voi lähteä komentelemaan tiedotusvälineitä.

Vanhanen sanoi TV1:n Lauantaiseurassa olevansa kuitenkin helpottunut suurimpien sanomalehtien päätoimittajien päätöksestä jättää kuvat julkaisematta. Hän sanoi myös olevansa erittäin tyytyväinen ja iloinen siitä, että Suomessa on pidetty kunniassa perinteinen tapa, ettei toisten tunteita uskonnollisissa kysymyksissä loukata.

Entinen paikallislehden päätoimittaja Vanhanen sanoi myös, ettei itse missään nimessä olisi julkaissut kohukuvia.

Vanhanen matkustaa maanantaina lyhyelle vienninedistämismatkalle Kuwaitiin. Pääministerin mukaan hänen tarkoituksensa on keskustella Kuwaitin uuden emiirin kanssa myös konfliktista ja tunnustella ulospääsytietä vaikeasta tilanteesta. Hän sanoi olleensa viime päivinä useaan otteeseen yhteydessä myös Tanskan pääministerin Anders Fogh Rasmussenin kanssa.

Pääministeri piti myös mahdollisena, että Suomen EU-puheenjohtajakaudella joudutaan käymään vielä syventävää vuoropuhelua islamilaisen maailman kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat