Mainos

Vanhanen yhdistäisi kunta- ja eurovaalit

Keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen mielestä kuntavaalit kannattaisi järjestää yhtä aikaa EU-vaalien kanssa.

- Nämä vaalit sopivat yhteen, koska niiden ajankohta voi aina olla sama, pääministeri sanoo.

EU-vaalit järjestetään kaikissa unionimaissa samaan aikaan viiden vuoden välein, joten uudistus siirtäisi kuntavaalit kesäkuulle ja pidentäisi valtuustojen kautta vuodella.

- Eduskuntavaalien kohdalla on otettava huomioon se, että eduskunta pitää voida hajottaa - ja silloin se vaalirytmi sekoaa, Vanhanen muistutti.

Myös presidentinvaalit saatetaan joutua pitämään ennenaikaisesti, jos presidentti eroaa tai kuolee.

Vaalien yhdistely kiinnostaa myös kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista, vaikka hän ei ota suoraan kantaa asiaan. Nykyisin yhtenä vuonna voi olla kahdetkin vaalit.

-Se on kallista, ja se tietysti vaatii aina paljon äänestäjiltä seurata asioita, ja se vaatii poliitikoilta paljon, valtiovarainministeri sanoo.

(MTV3 - STT)

Katso keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen, kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen ja SDP:n kansanedustajan Matti Saarisen haastattelut. Toimittajana Eeva Lehtimäki.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.