Vanhanen: Ydinvoimaluvat eivät automaattisia

Pääministeri muistuttaa, että päätökset uusista voimalaluvista tehdään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen suhtautuu uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen edelleen varauksella.

Vanhanen sanoo keskustan verkkolehti Apilassa, että uusien voimaloiden rakentaminen ei ole läpihuutojuttu. Sähköyhtiöiden ei näin kannata odottaa, että jokaiselle hakijalle myönnetään automaattisesti lupa, ja että "sähköä voi ryhtyä myymään bisnesmielessä maailmalle".

Vanhanen toteaa, että uusia voimalalupia annettaessa hallitus tekee päätökset yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Tällöin päätöksiin vaikuttaa Suomen oma sähkön tarve sekä hankkeiden vaikutukset muihin sähköntuotantomuotoihin, varsinkin uusiutuvaan energiaan.

Vanhanen yhtyy samalla vihreiden esittämään ydinvoimakritiikkiin, jonka mukaan Suomesta on tulossa "ydinvoimaparatiisi".

Suomessa on tällä hetkellä valmisteilla kolme eri ydinvoimalahanketta. Suunnittelupöydältä toteutukseen on edennyt jo Olkiluodon kolmosreaktorin rakentaminen.

- Suomessa on lähes ainoana maana tehty päätös ydinjätteen loppusijoituksesta. Tämä seikka ei saa johtaa siihen, että meille tulee hankkeita vain siksi, että täältä saa helposti luvan, Vanhanen toteaa.

Vanhanen sanoo, että hänen suhtautumiseensa voimalalupiin tulevat vaikuttamaan maan oma sähköntarve ja uusiutuvien tuotantomuotojen näkökulma.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat