Vanhanen: Virolainen oli parlamentarismin esitaistelija UKK:n tasavallassa

Pääministeri Matti Vanhanen arvoi edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen vaikuttaneen urallaan keskeisesti siihen, että valtiollinen elämä Suomessa kääntyi presidentti Urho Kekkosen kaudella presidenttivaltaisuudella parlamentarismin hyväksi. Vanhanen puhi Virolaisen elämäntyöstä Karjala-seuran pikkopyhän juhlassa.

Johannes Virolainen

Pääministeri ja tuore keskustajohtaja Matti Vanhanen arvioi edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen vaikuttaneen urallaan keskeisesti siihen, että valtiollinen elämämme kääntyi presidentti Urho Kekkosen neljännesvuosisadan mittaisella kaudella huipentuneesta presidenttivaltaisuudesta parlamentarismin hyväksi.

Vanhanen puhui oppi-isäkseen tunnustamansa Virolaisen elämäntyöstä sunnuntaina Hausjärven Karjala-seuran kirkkopyhän juhlassa. Vanhanen huomautti, että Virolainen tuki Kekkosta tavattoman pitkän ajan. -Mutta samalla hän säilytti henkisen itsenäisyytensä ja pyrki omalla toiminnallaan pitämään parlamentarismin voimissaan noissa oloissa, joissa presidentti yksinkertaisesti oli henkilönä poikkeuksellisen vahva.

Vanhasen mukaan "kansan keskuudesta lähtevä puoluetyö, poliittinen luottamustehtävä ja parlamentaarinen ajattelutapa muodostivat Virolaiselle hänen toimintaansa ohjaavan mallin". -Väittäisinkin, että Virolaisen pitkää uraa arvioitaessa syvä kansanvaltaisuus ja parlamentaarisuus nousevat tärkeimmiksi yhdistäviksi tekijöiksi. Tässä hän oli periaatteellinen ja pyrki pitämään linjastaan kiinni myös presidentti Kekkosen oloissa.

Käännekohta 1981


Vanhanen nosti esimerkiksi Virolaisen toiminnan vuoden 1981 keväällä, kun pääministeri Mauno Koiviston (sd.) hallitusta yritettiin kaataa.

-Kriisiytyvä tilanne odotti ratkaisijoita. Virolainen asettui näissä kevään 1981 kiistoissa eduskunnan puhemiehenä tukemaan selkeästi parlamentarismia. Koivisto otti kannan, jonka mukaan hän johtaa hallitusta ja eduskunta päättää hallituksen luottamuksesta. Sitä ei mitattu ja Koivisto jatkoi entistä vahvempana. Vanhasen mukaan noina huhtikuun alun päivinä otettiin aimo harppaus presidentinvaltaisuudesta parlamentarismin suuntaan, ja Virolainen asettui arvovallallaan parlamentarismin näkökulmasta oikealle puolelle.

-Sekä Virolainen hallituksen ulkopuolisena että Koivisto hallituksensa johtajana asettivat eduskunnan valtioeliminä ensimmäiseksi. Se oli vastaus viesteihin, joiden mukaan presidentti odotti pääministerin pyytävän eroa. Vanhasen mukaan noina päivinä näimme erään valtiollisen elämämme käännekohdan parlamentarismin hyväksi. Sen jälkeen hallitukset ovat maassamme olleet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pitkäaikaisia. Vanhanen piti Virolaisen suurimpana saavutuksena politiikan saralla sitä, että hän johti muuttuvan yhteiskunnan mukana maalaisliiton keskustapuolueeksi.

-Tässäkin näkyy hänen moniottelijan kykynsä. Monet valtiolliset johtajat ovat olleet tehtävässään taitavia, mutta heiltä ei ole riittänyt voimia saati näkemystä tehtäväänsä nostaneen puolueensa kehittämiseen - monille puolue on ollut astinlauta, jonka on voinut unohtaa tai jota on käytetty silloin kun se hyödyttää omia tarkoitusperiä, hän huomautti. Vanhasen mukaan Virolaisen syvästi kansanvaltaista luonnetta kuvaa hyvin se, että hän jaksoi ajatella puolueen kehittämistä silloinkin kun varmasti koki, että puolueväki oli kääntänyt hänelle selkänsä.

Jussin jalanjäljissä

Vanhanen oli lupautunut puhumaan Johannes Virolaisesta Hausjärven Karjala-seuran tilaisuudessa jo yli vuosi sitten, kun hän oli vielä "vain" yksi oppositio-keskustan varapuheenjohtajista.

Nykyinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja totesi tehtäviensä tämän jälkeen vaihtuneen useaan kertaan. Hän kertoi kuitenkin halunneensa pitää Hausjärven vierailusta kiinni, koska aihe on hänelle henkilökohtaisesti läheinen monestakin syystä.

-Eräs lehtimies luetteli, että olen Virolaisen seuraaja ainakin neljässä roolissa: keskustan nuorisojärjestön puheenjohtajana, uusmaalaisena kansanedustajana, pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana. Muitakin yhdistäviä tekijöitä Vanhasen mukaan löytyy. Yksi niistä lienee täysraittius. -Mutta tärkeintä oli, että sain oppia tuntemaan Johannes Virolaisen, niin kuin niin monet suomalaiset, hän korosti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat