Vanhanen valmis arvioimaan perustuslakia

Sekä pääministeri että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja pitävät ensi vaalikautta hyvänä aikana presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien arvioinnille.

Pääministeri Matti Vanhanen on valmis arvioimaan nykyisen perustuslain toimivuutta alkavalla vaalikaudella.

Vanhanen tosin muistuttaa internet-sivuillaan, että Suomessa on ollut eri tyyppisiä presidenttiyksiä, ja myös uusi perustuslaki sallii yhtä lailla taustalle jäämisen että aktiivisen toimijankin roolin.

Keskustelun presidentin ulkopoliittisista valtaoikeuksista aloitti tänään eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari Yleisradion radiouutisten haastattelussa.

Jaakonsaaren mielestä asiaan pitäisi tarttua jo maalisvaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.

- Olisin sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan voisi kirjata sen, että perustuslakia tarkistetaan tältä osin ja sitten aloitetaan sellainen huolellinen valmistelutyö. Sehän tietenkin toteutuu vasta sitten seuraavan presidentin oloissa.

Myös Vanhanen pitää ensi vaalikautta otollisena ajankohtana: silloin ei käydä presidentinvaaleja, ja ajanjakso voi tarjota riittävän rauhallisen vaiheen arvioida nykyisen lain toimivuutta. Vanhanen muistutti presidentin vallan luonteesta: sitä joko on tai ei ole.

- Viimeksi tästä käytiin ns. rauhanturvalain kohdalla hyvä keskustelu, joka päättyi tahtomallani tavalla, ja presidentti säilyi päättäjänä - eikä häntä alennettu neuvonantajan rooliin.

Vanhanen tosin varoitti turhasta hoppuilusta. Suomessa on ollut eri tyyppisiä presidenttiyksiä, ja myös uusi perustuslaki sallii yhtä lailla taustalle jäämisen että aktiivisen toimijankin roolin.

- Kokemukset kertyvät hitaasti. Siksi myöskään kiireeseen ei ole syytä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat