Vanhanen: Vaikeat ajat tulevat nopeasti

Tuleva vuosikymmen on pääministerin mukaan paljon vaikeampi kuin nykyinen.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ennustaa, että jo ensi vuosikymmenellä Suomelle koittavat vaikeat ajat.

Vanhanen kertoo Turun Sanomien haastattelussa, että harva kehittynyt yhteiskunta on toistaiseksi kokenut vastaavaa: talouskasvu hiipuu, koska työvoiman määrä ei enää kasva vaan kääntyy laskuun ja tuottavuuden kasvusta pitää saada kaikki irti.

- Uusi vuosikymmen, joka tulee nopeasti, on paljon vaikeampi kuin nykyinen. Silti kohtaamme sen vahvempina kuin kukaan uskalsi muutama vuosi sitten ajatella, koska asioita tehdään etukäteen.

Aiemmin eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) on arvostellut hallitusta liian hyvän kuvan antamisesta julkisesta taloudesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat