Vanhanen uskoo Pohjolan ja Baltian yhteisiin sähkömarkkinoihin

Pääministeri on vieraillut tänään Liettuassa, missä energiakysymykset olivat esillä. Vanhanen kävi vierailunsa aikana myös muun muassa KGB-museossa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää luonnollisena, että Baltian maiden ja Pohjoismaiden sähköverkot ja -markkinat yhdistyvät tulevaisuudessa. Vanhasen mukaan yhdistyminen parantaisi alueen energiaturvallisuutta.

Energiakysymykset olivat keskeisesti esillä Vanhasen Liettuan-vierailulla tänään.

- Tulemme näkemään päivän, jolloin Pohjola ja Baltia ovat samassa verkostossa ja yhteisillä markkinoilla, Vanhanen sanoo.

Vanhasen mukaan liettualaiset isännät olivat kiinnostuneita muun muassa Suomen ja Viron välisistä merikaapeliyhteyksistä. Estlink-1-kaapeli valmistui viime tammikuussa ja toinen yhteys on suunnittelupöydällä.

- Samaan aikaan olisi tarpeellista saada yhteys myös Baltian maiden ja Ruotsin välille, Vanhanen sanoi.

Vanhanen tapasi päivän mittaisella työvierailullaan Liettuan pääministerin Gediminas Kirkilasin ja presidentti Valdas Adamkusin. Vierailuohjelmaan kuuluivat myös käynti KGB-museossa ja Vilnan yliopistossa.

Ignalina korvataan uudella

Energiaturvallisuus on ollut Liettualle keskeinen kysymys jälleen viime päivinä, sillä maan tärkein sähköntuottaja, Ignalinan ydinvoimala jouduttiin sulkemaan viime viikolla generaattoriin tulleen oikosulun jälkeen. Toimintahäiriön takia Liettua joutui pyytämään Venäjältä lisäsähkön toimittamista maahan.

Neuvostoaikana rakennettu Tshernobyl-tyyppinen Ignalinan voimala on määrä sulkea vuonna 2009. Asiasta sovittiin Liettuan liittyessä EU:hun.

Liettua on havitellut jatkoaikaa voimalalle, mutta EU on tyrmännyt jatkoaikahaaveet. Vanhasen mukaan jatkoaikatoiveet eivät nousseet nyt esille keskusteluissa pääministeri Kirkilasin kanssa.

Sen sijaan Kirkilas selvitti Vanhaselle Baltian maiden ja Puolan yhteisen ydinvoimalahankkeen edistymistä. Maiden on tarkoitus rakentaa Liettuaan suljettavan Ignalinan tilalle yli 3000 megawatin tehoinen ydinvoimala. Hanke on kuitenkin edennyt takkuisesti, kun maat ovat kiistelleet voimalan omistussuhteista.

Uuden voimalan on arvioitu käynnistyvän aikaisintaan vuonna 2015. Baltian mailla on kova sähköntarve vuoden 2009 jälkeen, sillä Ignalinan voimala on tärkeä sähköntuottaja koko alueelle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat