Vanhanen: Tunnen lobbaamisen rajat

Perheyritysten liittoon siirtyvä ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vakuuttaa tuntevansa lobbaamisen rajat. Vanhanen sanoo kuitenkin tunnistavansa sen herkkyyden, mikä liittyy tilanteeseen, että entinen pitkäaikainen pääministeri siirtyy yksityisen puolen tehtäviin.

Vanhanen kertoo tehneensä päätöksen toimitusjohtajan tehtävän vastaanottamisesta ja eduskunnan jättämisestä vasta toissa iltana. Hän aikoo jättää eduskunnan syyskuussa eikä osallistu kansanedustajana nyt kesän budjettineuvotteluihin liittyviin asioihin.

Vanhanen sanoo sitoutuvansa uuteen tehtäväänsä vuosikausiksi. Tarkka aloitusajankohta toimitusjohtajana on vielä avoin, sillä se riippuu myös syksyllä edessä olevan jalkaleikkauksen ajankodasta.

Vanhanen ei usko, että hänen äänestäjänsä pettyvät tähän ratkaisuun, koska hän kuitenkin ehtii hoitaa kuluvasta neljän vuoden eduskuntakaudesta 3,5 vuotta.

Hän muistutti entisillä pääministereillä olleen aiemmin sijoittautumisongelmia: Paavo Lipposen työhuoneesta eduskunnassa ja Esko Ahon Harvardin-vuodesta nousi kova kohu.

(MTV3 - STT)

Katso Vesa Kallionpään juttu

Lue myös:

    Uusimmat