Vanhanen tukee Lipposta EU:n komission puheenjohtajaksi

Pääministeri Matti Vanhanen tukee Paavo Lipposta EU:n komission puheenjohtajaksi.

Pääministeri Matti Vanhanen asettuu tukemaan eduskunnan puhemiestä Paavo Lipposta Euroopan unionin komission puheenjohtajaksi.
- Jos Suomen kaltaisella pienellä maalla on mahdollisuus saada unionin korkeimpia tehtäviä, kyseessä on ehdottomasti maamme intressi. Asiaa ei pidä nähdä puoluepoliittisena kysymyksenä, Vanhanen sanoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Komission nykyinen puheenjohtaja Romano Prodi ilmoitti viime viikolla pitävänsä Paavo Lipposta yhtenä sopivana ehdokkaana seuraajakseen ja Lipponen ilmoitti olevansa kiinnostunut paikasta.

Pääministeri Vanhanen nauttii Suomen kansan luottamusta. Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämän gallupin mukaan 72 prosenttia suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Vanhasen kykyyn toimia pääministerinä. Keskustan kannattajista 88 prosenttia ja SDP:n 73 prosenttia luottaa nykyiseen pääministeriin. Suurinta Vanhasen luottamus on eläkeläisten keskuudessa ja vähiten häneen luottavat 15-24-vuotiaat. Galluptulosten luottamusväli on 2,5 prosenttia puoleen tai toiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat