Vanhanen torjuu syytökset suppeasta EU-politiikasta

Vanhanen oikoo Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjoittamassaan vastauksessa lehden pääkirjoitustoimittajan esittämiä arvioita. Vanhasen mukaan hallituksen politiikkaan vaikuttaa se, että EU:n kuviot ovat sekaisin kolmessa lähiajan tärkeässä hankkeessa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) torjuu väitteet, joiden mukaan hänen näkemyksensä Suomen EU-politiikan tavoitteista olisivat kapea-alaisia ja vain unionin taloudellisiin hyötyihin keskittyneitä.

Vanhanen oikoo Helsingin Sanomien yleisöosastoon kirjoittamassaan vastauksessa pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennasen lehden kolumnipalstalla esittämiä arvioita pääministerin linjauksista. Vanhasen mukaan arviot on tehty vain Helsingin Sanomien viime torstaina julkaiseman haastattelun pohjalta, jossa hänen näkemyksiään oli rajattu EU:n taloutta koskeviin kysymyksiin. Vanhanen kuvaili haastattelussa EU-poliittista linjaansa "pragmaattiseksi realismiksi".

-Olen kuvannut Eurooppa-politiikkaani kirjoituksissa, puheissa ja haastatteluissa vuosien ajan niin paljon, että minun ei tarvitse joka haastattelussa toistaa koko listaa tärkeistä unionin arvoista, rauhanprojektista, oikeuden ja vapauden alueen kehittämisestä jne.

Vanhanen ei hyväksy myöskään kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän väitteitä, joiden mukaan hallitus on nyt muuttanut Suomen EU-politiikan suunnan passiiviseksi ja jättäytymässä pois unionin ytimestä. Itälä sanoi puolueensa valtuuston kokouksessa lauantaina Helsingissä, että Vanhasen näkemyksissä EU:lla on vain välinearvoa taloudellisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Vanhasen mukaan hallituksen politiikkaan vaikuttaa se, että EU:n kuviot ovat sekaisin kolmessa lähiajan tärkeässä hankkeessa. Yksi näistä on HVK, jossa keskeiset suuret maat ajavat kaikkien pienten maiden kannalta vaikeasti hyväksyttävää äänijakoa unioniin. Toinen alue, jossa Suomen liittolaiset ovat hajallaan, on nettomaksajamaiden joukko. Kolmas haaste liittyy vakaussopimukseen, jossa Suomen perinteiset kumppanit Saksa ja Ranska ovat omilla teillään.

-Tosiasia on, että viimeisen vuoden kuluessa kaikki jäsenmaat ovat hakeneet tapauskohtaisesti uutta liittoutumista - myös Suomi. Vanhanen korostaa, että haastattelun tärkein linjaus oli, että "Suomen tehtävänä on yhtenäinen unioni. Ulkopolitiikkaan liittyvä varovaisuusperiaate koskee Vanhasen mukaan ulkopolitiikkaa, erityisesti Nato-jäsenyyttä - ei EU -politiikkaa, sillä EU-politiikka on sisäpolitiikkaa, ei ulkopolitiikkaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat