Vanhanen: Suhteet Yhdysvaltoihin kunnossa

Jos Vanhanen jatkaa pääministerinä, aikoo hän tehdä valtiovierailun Yhdysvaltoihin ensi hallituskaudella.

Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen vakuuttaa Suomen suhteiden Yhdysvaltoihin olevan kunnossa, vaikka hän ei tehnytkään valtiovierailua Yhdysvaltoihin tällä hallituskaudella.

Vanhanen sanoi tiistaina MTV3:n puheenjohtajatentissä, että hän halusi keskittyä hoitamaan suhteita itään.

- Keskeisintä tällä kaudella oli EU-puheenjohtajuuden hoitaminen ja painotin matkani puheenjohtajuuden kannalta olennaisiin paikkoihin. USA-kokousta ei ollut tulossa puheenjohtajakaudella, siksi keskityin Aasian ja Venäjän suuntaan.

Vanhanen sanoi tavanneensa Yhdysvaltain presidentin George W Bushin Pietarissa G8-kokouksessa. Vanhanen vakuuttaa, että silloin saatiin erittäin hyvä kontakti Bushiin.

Vanhasen mukaan pääministeri ja presidentti vuorottelevat vierailuissa ja koska edellisen vierailun Yhdysvaltoihin teki pääministeri, olisi seuraavaksi presidentin vuoro.

Vanhanen kiistää, että Yhdysvaltain vierailua olisi hänelle ehdotettu.

- Yhdysvaltojen matka ei ollut tällä kaudella suunnitteilla.

Jos Vanhanen jatkaa pääministerinä ensi hallituskauden, on valtiovierailu Yhdysvaltoihin silloin ohjelmassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat