Vanhanen räväytti: Alkoholinvalmistuksen voisi yksityistää

Entinen pääministeri Matti Vanhanen on kommentoinut käynnissä olevaa kehysriihtä.

Huomiseen asti jatkuvassa kehysriihessä on tarkoitus päättää mittavista säästöistä, velanhoidosta, valtiontalouden sopeutuksesta sekä rakenneuudistuksista. 

Vanhanen totesi MTV Uutislivessä, että kehysriihessä vaikuttaa olevan aidosti tiukka tilanne säästöistä.

Vanhasen mukaan hallituksen paukut kannattaisi olla akuutissa sopeutustarpeessa, eli leikkauksissa, veronkorotuksissa ja säästöissä.

– Kestävyysvajeen umpeen kurominen ei onnistu, ellei saada ensin asteittain tätä  kroonista velkaantumista päättymään. Odotan kyllä nyt sellaisia päätöksiä, jotka tässä ja nyt alkavat supistaa velanoton määrää. Se on varmasti karvasta kalkkia meille kaikille, mutta se on parasta nyt ottaa vastaan, sanoo Vanhanen.

"Kaikki joutuvat tinkimään, ennenkuin Suomi on kuivilla" 

Vanhanen toteaa, että veronkiristykset vahingoittavat taloutta enemmän kuin juoksevien menojen säästöt valtion ja kuntien puolella.

– Luulen, että ylipäätään ennen kuin Suomi on tästä tilanteesta tulevina vuosina kuivilla, niin kaikki joutuvat tinkimään aikaisemmin pitämistään pyhistä periaatteista. Pelkään, että meillä on samantyyppisiä leikkauksia edessä kuin 1990-luvulla Ahon ja Lipposen hallitusten aikana. Siinä joudutaan koskemaan kaikkeen, jotta tasapainoa saadaan.

Vanhanen korostaa, että painopiste pitäisi olla ehdottamasti säästöissä.

– Tähän asti tehdyt tasapainotustoimet ovat lähes yksinomaan kohdistuneet valtion tai kuntien kautta veronkiristyksiin ja säästöpäätöksistäkin suuri osa astuu voimaan vasta ensi vuonna.

Vanhanen toivoo, että tänään ja huomenna on luvassa merkittäviä lisäsäästöpäätöksiä ensi vuodelle. Hänen mielestään investointeja ja rahoitusta vaikeuttavia veronkiristyksiä tulisi välttää.

"Valtionyhtiöiden myynti tarpeellista nyt tai lähivuosina"

Vanhasen toteaa lisäksi, että valtionyhtiöiden myynti on tarpeellista joko nyt tai ainakin lähivuosina.

– Uskon, että valtion omaisuutta on järkevämpää muutta aktiivisempaan käyttöön; sellaista joka tuo talouskasvua enemmän, mutta kyllä sekin on syytä tehdä hyvin tarkalla harkinnalla.

Vanhanen toivoo, että jos valtionyhtiöiden myyntiin ollaan nyt menossa, niin toivottavasti asiasta on tehty perusteellinen tuottoanalyysi.

Vanhanen pohtii, että  esimerkiksi alkoholia valmistavan Altian ei ole enää syytä olla valtionyhtiö.

– Aika on ajanut ohi siitä, että sillä valmistuksella olisi jokin erityinen rooli minkä takia sen pitäisi olla valtion omistuksessa.

Vanhanen toteaa myös että valtio mm. omistaa teleoperaattoreita kymmenellä prosentilla.

– Niiden kohdalla luulen kyseessä olevan, että onko oikea aika myydä nyt vai ehkä tuonnempana.

Vanhanen toteaa, että hänellä ei ole tällä hetkellä suunnitelmia asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.

– Se vaatisi vahvan motivaation, ikään kuin missiotehtävän, jota haluaisi ruveta tekemään.  Tällä hetkellä sellaista suunnitelmaa ei ole, toteaa Vanhanen.


 

Lue myös:

    Uusimmat