Vanhanen ottaisi vihreät hallitukseen

Pääministeri Vanhasen mielestä keskustan ja vihreiden ajattelu on suurissa kysymyksissä lähellä toisiaan. Tästä tosin on vielä matkaa yhteistyön toteutumiseen, Vanhanen toppuuttelee.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoo, että vihreät olisi kevään eduskuntavaalien jälkeen mieluinen hallituskumppani keskustalle.

Vanhanen kertoo Kauppalehdessä, että keskusta olisi ottanut vihreät mukaan jo nykyiseen hallitukseen SDP:n ja RKP:n ohella. Hanke kuitenkin kariutui, kun demarit vaativat vasemmistoliittoa mukaan.

-Isoissa kysymyksissä ajattelumme on lähellä, mutta siitä on vielä matkaa yhteistyön toteutumiseen, Vanhanen toppuuttelee.

Vanhanen ilmoittaa, että veroja pitäisi alentaa myös ensi vaalikaudella. Hänen mukaansa keskusta alentaisi veroja enintään miljardilla eurolla edellyttäen, että valtion talous säilyisi ylijäämäisenä.

-Alennusvaraa kannattaa jättää niin, että paukkuja on, jos suhdannekehitys vaatii, Vanhanen sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat