Vanhanen oli valmis jättämään pääministeriyden jo vuosi sitten

Entinen pääministeri ja nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen on avautunut pääministeriaikansa loppusuoran tapahtumista Ylen A-plus -ohjelmassa.

Vanhanen kertoi havitelleensa viime vuoden elokuussa Metsäteollisuus ry:ssä avoinna ollutta tehtävää. Hän kertoi keskustelleensa asiasta Metsäteollisuuden hallituksen puheenjohtajan Kari Jordanin kanssa. Vanhanen ei kuitenkaan tarkentanut, mistä työtehtävästä oli kyse. Viime vuoden lopussa Metsäteollisuus nimitti kuitenkin uuden toimitusjohtajan Timo Jaatisen.

Ylen haastattelussa Vanhanen otti myös kantaa epäilyihin, joiden mukaan häntä olisi yritetty kammeta pääministerin paikalta. Hän ei myöntänyt, että puolueen taholta olisi ollut työntöä pois.

- Minulla oli käsitys, että olisin puoluekokouksessa voittanut, Vanhanen totesi.

Jääviyskohusta tiedustelu kiihdytti silminnähden Vanhasta haastattelussa. Hän hermostui toimittajan maininnasta päälle langenneesta varjosta ja löyhästä hirrestä.

- Näyttääkö se siltä? Puolustaudun valiokunnassa. Minulla on vahvoja argumentteja, mutta heidän pitää kuulla ne ensin, Vanhanen totesi ykskantaan.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ryhtyi eilen käsittelemään Vanhasen mahdollista jääviyttä hänen päättäessään Raha-automaattiyhdistyksen tuista. Osa tukirahoista päätyi Nuorisosäätiön kautta vaalitukena Vanhaselle itselleen. Valiokunta aikoo kuitenkin odottaa Vanhasen vastinetta ennen kuin se päättää, pyytääkö poliisitutkintaa entisen pääministerin jääviydestä. Vanhanen on kutsuttu valiokunnan kuultavaksi ensi viikon torstaina.

Tuore Perheyritysten liiton toimitusjohtaja kiitti uuden työpaikkansa suhtautumista kohun keskellä.

- Se kuvasi liiton toimintatapaa. Sieltä tuli vankkumaton tuki. Kiitän siitä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat