Vanhanen: Matalapalkkatuki kokoaikaisia työllistäville

Pääministeri kommentoi pääministerin valtaoikeuksia ja hallituksen kaavailemaa matalapalkka-alojen tukea.

M. Vanhanen

Pääministeri Matti Vanhanen kiistää väitteet siitä, että hallituksen palvelualoja ja matalapalkkatyötä tukevat toimet johtaisivat palkkaerojen kasvuun, osa-aikatyön lisääntymiseen ja naisten aseman huonontumiseen. Vanhanen sanoi Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla, että kaikki valmistelu on lähtenyt siitä, että tuki kohdistuu kokoaikatyöhön.

Matalapalkka-alojen tuen lisäksi myös kotitaloustöistä tehtävän verovähennyksen laajentaminen on Vanhasen mukaan edelleen harkinnassa.

Kuopiossa vieraillut Vanhanen torjui myös vasemmistoliiton syytökset siitä, että EU:ssa valmisteltavana oleva palveludirektiivi johtaisi suomalaisten työntekijöiden ja kuluttajien oikeuksien vaarantamiseen.

-Meillä 70 prosenttia kansantaloudesta ja eurooppalaisesta hyvinvoinnista muodostuu palveluelinkeinoista. Myös siellä tulee yhteismarkkinat saada toimintaan. Erityisesti suomalaisten palveluyritysten etu on se, että niiden kotimarkkinat laajenisivat koko Eurooppaan, Vanhanen sanoi.

Presidentin valtaa ei tarvitse karsia

Vanhanen haluaa toistaiseksi säilyttää presidentin valtaoikeudet nykyisellään. Presidentin asemaan voitaisiin tehdä merkittävämpiä muutoksia aikaisintaan vuonna 2012, kuten alustavasti on suurten puolueiden keskinäisissä neuvotteluissa sovittu.

Vanhanen sanoi, että hän kuitenkin tukee pyrkimyksiä, joilla on pyritty pääministerin aseman vahvistamiseen myös hallituksen hajottamisessa. Olisi silti hyvä, että nykyisen perustuslain yhteistyömalli pysyisi voimassa siten, että presidentti luottaisi pääministerin harkintaan. Sekä kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen että SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ovat pitäneet esillä presidentin vallan rajoittamista siten, että pääministerin valtaoikeudet kasvaisivat.

Vanhasen mukaan presidentin asemaan myöskään EU:n kokouksissa ei tarvitse tehdä muutoksia sen vuoksi, että vastuu painottuu entistä enemmän pääministerille. Hän muistutti, että päätökset esimerkiksi sodasta ja rauhasta tehdään kansallisvaltioissa eikä unionissa pääministereiden kesken.

Kokoomuksen ja keskustan yhteistyö presidentinvaaleissa on Vanhasen mukaan normaalia, "etenkin kun muistetaan että nyt ollaan käymässä viidensiin presidentinvaaleihin, jossa vasemmistopuolueet ovat yhteistyössä".

Hallitus pitää kiinni aluepolitiikasta

Kartta isotuloisista

Vanhanen torjui myös Paavo Lipposen epäilyt siitä, että hallitus olisi syyllistymässä etuuksien jakamiseen sulle-mulle-periaatteella. Vanhasen mukaan kyseessä on ainoa normaaliajan hallitus pitkiin aikoihin, joka on pitänyt budjettikurista kiinni. Vanhanen vakuutti hallituksen myös tekevän kaikkensa että kuntien heikko taloustilanne korjaantuu.

Aluepolitiikan turvaaminen EU:n rahoituskehyksistä päätettäessä on Vanhasen mukaan ylivoimaisesti tärkein yksittäinen edunvalvontakysymys tällä hallituskaudella. Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen kehityksen turvaaminen EU:n aluetukien avulla on hallitukselle kynnyskysymys. Vanhasen mukaan myös maan sisäisiä tulonsiirtoja tulee käyttää kuntien palvelujen säilyttämiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat