Vanhanen lupaa tuloverojen alenevan aiottua enemmän

Tuloveroihin on tulossa vaalikauden lopulla suurempi kevennys kuin mitä hallitusohjelmaan on kirjoitettu. Näin sanoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.

Pääministeri ei suostu kokoomuksen vaatimukseen koko kevennysvaran käyttämisestä jo ensi vuonna. Vanhasen mukaan kesän aikana on inflaatioriskin takia harkittava tarkkaan, miten veronalennus jaetaan vuosille 2009 ja 2010.

Vanhanen uskoo, että kevennysten painotuksista päästään sopuun kokoomuksen kanssa, vaikka hallituksessa on aiemmin väännetty aiheesta kättä. Keskusta on halunnut painottaa kevennyksiä pieni- ja keskituloisille ja kokoomus puolestaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa.

Vanhasen mukaan tuloverokevennysten rinnalla valmistellaan myös se, miten estetään tuloverotuksen kiertäminen yhtiöverotuksen kautta.

Pääministeri ottaa haastattelussa kantaa myös päivähoitomaksuihin ja ruuan arvonlisäveroon. Vanhanen tyrmää SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen esityksen kunnallisten päivähoitomaksujen poistamisesta.

Pääministeri torjuu myös ruuan arvonlisäveron alentamisen aikaistamisen. Aikaistamista vaadittiin pääministerin omasta puolueesta keskustasta. Alennus ollaan toteuttamassa alkuperäisessä aikataulussaan ensi vuoden lokakuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat