Vanhanen löysi uuden työpaikan

Entinen pääministeri Matti Vanhanen on valittu Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa syyskuun alussa. Tehtävä on päätoiminen.

Perheyritysten liiton puheenjohtajan Anne Bernerin mukaan aloite tuli Vanhaselta ja järjestö ratkaisi asian hyvin nopeasti. Toimitusjohtajan paikka oli auki viime kuusta lähtien. Liitto tarttui nimekkääseen hakijaan sen verran tomerasti, ettei kaikkia yksityiskohtia vielä ole ehditty edes sopia.

–Vanhasella on hyvä kokemustausta, ammattitaito ja verkostot Suomessa ja muualla tätä tehtävää varten. Uskon, että hän suoriutuu tehtävästä erinomaisesti, Berner sanoi.

Mikäli Vanhanen jättää kansanedustajan tehtävät, ensimmäisenä keskustan varamiehenä eduskuntaan nousisi Seppo Särkiniemi Uudeltamaalta.

Vanhanen kertoo ottavansa uuden tehtävän vastaan suurella mielenkiinnolla.

- Uskon voimakkaasti kotimaiseen omistajuuteen ja kykyymme kehittää suomalaista hyvinvointia vahvojen kotimaisten yritysten avulla. Toivon, että voin tehtävässä rakentaa sellaista yhteistyötä, jota tarvitsemme menestyäksemme yhä kovenevassa globaalissa kilpailussa.

Vanhasen avustajan mukaan Vanhanen saattaa kertoa ratkaisustaan lisää huomenna.

Pitkän aikavälin työstä keskusteltu

Perheyritysten liitto on edunvalvontajärjestö, johon kuuluu yli 300 jäsenyritystä. Liitolla on Helsingissä toimisto, jossa työskentelee viisi ihmistä, muun muassa asiantuntijoita ja viestintäpäällikkö.

Toimitusjohtaja työskentelee perheyritysten toimintaympäristön parantamiseksi ja johtaa järjestön toimintaa. Paikka on ollut auki viime kuusta lähtien Petra Thorénin jätettyä tehtävän.

Bernerin mukaan Vanhasen kanssa on keskusteltu pitkän aikavälin yhteistyöstä, sillä liiton tavoitteet ovat kauaskantoisia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat