Mainos

Vanhanen kutsuu lehdistön koolle

Matti Vanhasen loman aikana on tullut paljon haastattelupyyntöjä ja sumaa puretaan lehdistötilaisuudella. Tilaisuuden aihepiiriä ei ole rajattu, vaan toimittajat saavat kysyä mistä tahansa.

Kesälomansa pitänyt pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tekee paluuta julkisuuteen pitämällä ensi viikolla Kesärannassa lehdistötilaisuuden "syyskauden alkajaisiksi".

Lehdistötapaamisen järjestämisen taustalla on erityisavustaja Timo Laanisen mukaan se, että kesäloman kuluessa pääministerille on tullut paljon pyyntöjä haastatteluista. Sumaa puretaan nyt pitämällä yleinen lehdistötilaisuus. Tilaisuuden aihepiiriä ei ole rajattu, vaan kysyä saa mistä tahansa.

Pitkästä aikaa kunnon kesäloman viettänyt pääministeri on ollut kesän aikana julkisuudessa muun muassa ministereilleen toistamallaan ohjeella, jonka mukaan tiedotusvälineiden tekemiin kyselyihin ei pidä vastata.

Pääministerin lomaillessa keskustan ääntä on voimalla käyttänyt puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Seurauksena on ollut puheita Vanhasen johtajuudesta ja hallitusvallan luisumisesta kokoomukselle.

Pääministeri on normaalisti median käytettävissä päivittäin ja joutuu pitämään tiedotustilaisuuksia tämän tästä. Mitään yleisiä syyskauden avaustilaisuuksia ei ole kuitenkaan järjestetty aikoihin. Viimeksi sellaisia on pitänyt pääministeri Paavo Lipponen (sd.).

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.