Vanhanen kertoo kantansa lauantaina

Kansanedustaja Matti Vanhanen kertoo kantansa keskustan puheenjohtajaehdokkuuteen lauantaina. Vanhanen esiintyy silloin luennoitsijana puolueensa Helsingin ja Uudenmaan piirien järjestämillä järjestökursseilla Helsingissä.

Vanhanen on yksi kolmesta nykyisestä puolueen varapuheenjohtajasta. Hän on aiemmin sanonut tutkailevansa kentän mielipiteitä ja kirjoittavansa ohjelmapaperia.

Puheenjohtajakilvassa ovat jo ennestään mukana varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, filosofian tohtori Olli Rehn ja kansanedustaja Hannu Takkula. Ehdokkaiden yhteisesiintymiset eri piirien tilaisuuksissa on määrä aloittaa maaliskuun puolivälin tienoilla. Keskustan puoluejohto valitaan Hämeenlinnassa 14. - 16. kesäkuuta pidettävässä puoluekokouksessa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat