Vanhanen: Islamilaisen maailman kanssa päästävä vuoropuheluun

Pääministeri Matti Vanhanen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat tuominneet jyrkästi iskut pohjoismaisiin lähetystöihin. Vanhasen mielestä Tanskan asema kiistan rauhoittelussa on oleellinen. Tuomioja puolestaan vaatii Lähi-idän hallituksia kantamaan vastuun lähetystöjen turvallisuudesta.

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä Muhammed-kuvista Lähi-idässä noussut mellakointi on saatava hillittyä, jotta länsimaat ja islamilainen maailma pääsisivät pian rakentavaan keskusteluun.

Vanhanen sanoi tänään pääministerin haastattelutunnilla Ylen Radio Suomessa, että nyt olisi saatava aikaan vuoropuhelua, joka lisäisi ymmärtämystä länsimaiden ja islamilaisen maailman välillä. Kovin hedelmällistä vuoropuhelua on kuitenkin vaikea saada aikaan, kun tilanne on näin tulehtunut.

- Ensin pitää tietysti saada tämä itse tilanne rauhoittumaan. Tanskalaisilla tässä on hyvin tärkeä rooli alullepanijana, Vanhanen korostaa.

Vanhanen tuomitsee jyrkästi lähetystöjen tuhopoltot Syyriassa ja Libanonissa.

- Asianomaisten maiden pitää puolustaa muiden maiden lähetystöjä. Ja tällaista väkivaltaista käyttäytymistä muiden maiden edustustoja tai kansalaisia kohtaan ei voi hyväksyä, pääministeri painottaa.

Tuomioja vaatii Syyrian hallitusta estämään väkivallan

Ulkoministeri Erkki Tuomioja

Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja tuomitsee jyrkästi mielenosoittajien hyökkäykset Syyriassa sijaitsevia ulkomaisia lähetystöjä vastaan.

Hän tähdentää, että Syyrian hallitus on yksiselitteisesti vastuussa suurlähetystöjen koskemattomuudesta ja turvallisuudesta. Tuomioja edellyttää, että hallitukset ja uskonnolliset johtajat pyrkivät estämään väkivaltaa. Tuomiojan mukaan myös suomalaisten on syytä olla varovaisia matkustaessaan.

Suomen ulkoministeriö antoikin tänään matkustustiedotteen, jossa se kehottaa Syyriassa oleskelevia suomalaisia pitämään matalaa profiilia ja välttämään vihaisia väkijoukkoja tilanteen yleisen tulenarkuuden vuoksi. Ministeriö muistuttaa, että erityisesti provokatiivisia kommentteja uskonnollisia tunteita koskevista aiheista on syytä välttää.

Suomea ei ole kuitenkaan yhdistetty pilapiirrosskandaaliin, eikä suomalaisia vastaan ole hyökätty.

(MTV3-STT)

Lue myös:

(5.2.2006)

(5.2.2006)

(4.2.2006)

Lue myös:

    Uusimmat