Vanhanen haaveilee keskustalaisesta naispresidentistä

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen haluaa puolueensa seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi naisen.

Vanhanen sanoi vappupuheessaan Hyvinkäällä, että Tarja Halosen jälkeen tasavallan presidentiksi voitaisiin valita uudelleen nainen, keskustalainen nainen.

-Olisin ylpeä, jos puolueemme nostaisi keskuudestaan naisehdokkaan, jonka taakse laaja suomalaisten enemmistö voisi asettua, Vanhanen sanoi.

Samoilla linjoilla on myös puoluesihteeri Jarmo Korhonen, jolla tosin olisi jo sopiva ehdokaskin olemassa. Korhonen tarjosi aamulla julkistetussa Verkkoapilan haastattelussa sopivana ehdokkaana Anneli Jäätteenmäkeä.

-Jäätteenmäestä löytyy sellaista tahdonlujuutta, näkemyksellisyyttä ja lämpöä, joita "maan äidiltä" vaaditaan, Korhonen lausui.

Korhosen mielestä Jäätteenmäki on varteenotettava nimi, jos Vanhanen ei ole käytettävissä. Vanhanen on antanut jo aiemmin ymmärtää, ettei ole lähdössä ehdokkaaksi seuraaviin vuoden 2012 presidentinvaaleihin.

Keskustan presidenttiehdokas nimetään näillä näkymin ylimääräisessä puoluekokouksessa syksyllä 2011. Jos tarjokkaita tulee useampia, ehdokkaasta järjestetään neuvoa-antava jäsenäänestys.

Katso Matti Maunun raportti (Kymmenen uutiset 1.5.2009)

Vanhanen haaveilee keskustalaisesta naispresidentistä

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat