Vanhanen esittää massiivista investointiohjelmaa

Keskustan puheenjohtaja pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa massiivista investointiohjelmaa, joka tukee elinkeinoelämää ja turvaa työllisyyttä.

Yhteismitaltaan kymmeniin miljardeihin nousevan tulevaisuusohjelman käynnistämisestä pitäisi Vanhasen mukaan sopia hallitusohjelman puolivälin tarkastelussa helmikuussa. Paketti sisältäisi sekä yksityistä rahaa, eläkerahaa elinkaarimalleissa ja valtion budjettirahaa.

Keskustan puoluehallituksen kokouksen Tampereella avanneen Vanhasen mukaan ohjelma merkitsisi mittavia hankkeita koko Suomen läpi. Paketti sisältäisi muun muassa nopeiden tie- ja ratayhteyksien rakentamista Helsingistä pohjoiseen, kotimaisia energiahankkeita sekä panostamista tietoyhteiskuntaan, tutkimukseen ja koulutukseen. Tavoitteena olisi nostaa työllisyyttä perusuraan nähden 1-2 prosenttiyksiköllä ensi vuosikymmenellä.

Pääministerin mukaan ohjelman mittakaava edellyttäisi, että Suomessa käytettäisiin noin kymmenen vuoden ajan tulevaisuusinvestointeihin kansantuotteesta ehkä prosenttiyksikön enemmän kuin nyt.

- Se ei kuulosta suurelta summalta, mutta sitä se on, hän painottaa.

Suhdannenousun alettua rahat jouduttaisiin Vanhasen mukaan ottamaan ainakin alkuvaiheessa maltillisesta kokonaisveroasteen nostosta. Työn verotusta ei kuitenkaan kiristettäisi.

Pääministerin mukaan ohjelman ajatuksena on luoda riittävä usko, luottamus ja kannustin yksityiselle sektorille satsata Suomeen. Kotimaista pääomaa pitää sitoa ikääntyvän Suomen tarvitsemien palvelujen rahoittamiseen.

- Ohjelmaa voisi kutsua Työtä Suomessa -ohjelmaksi, hän esittää.

Pääministeri sanoo haluavansa tutkia, onko Suomessa mahdollista yltää investoinneilla kotimaiseen työhön kahden-kolmen prosentin vuosikasvuun ja ennusteita korkeampaan työllisyysasteeseen.

- Ensi vaiheessa haastan talouden tutkijat arvioimaan, onko tällaisella tehostetulla ohjelmalla saatavissa toivottu kasvun vauhditus aikaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat