Vanhala: Yritysjohdolle optioita liian helpolla

Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhalan mukaan osa johdon kannustamiseksi räätälöidyistä optiojärjestelyistä on tehty liian helpoiksi. Sanomalehti Keskisuomalaisen haastatteleman Vanhalan mukaan yhtiön johto pääsee tällöin osalliseksi jopa miljoonien markkojen voitoista vain siksi että osakekurssit nousevat, ei omien ponnistelujensa tähden.

Vanhala, Matti

-Joiltain osin kytkentä johdon tulospalkkauksen ja yhtiön pitkän tähtäimen menestyksen välillä ei ole riittävän tiukka, sanoo Vanhala. Hän muistuttaa myös, ettei johdon palkitsemisen tarvitse aina olla sidoksissa osakekursiin. Tästä huolimatta Vanhala kuitenkin pitää kannustavia palkkausmalleja terveenä ja ajanmukaisena ilmiönä. Hänen mukaansa myös työntekijät pääsevät usein nauttimaan kannustavan palkkauksen eduista.

Vanhala kuitenkin muistuttaa, että työtekijöiden palkankorotukset ja johdon palkitseminen noudattavat eri logiikkaa. Palkansaajien korotusten tarkoitus on hänen mielestään tukea työllisyyttä, johdon palkkioiden taas tulee hiostaa johtajia johtamaan liikkeitä mahdollisimman hyvin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat