Vanha pandamamma sai pennun San Diegossa

Yhdysvalloissa San Diegon eläintarhassa on iloittu uudesta tulokkaasta, kun tarhassa asuva Bai Yun-panda synnytti sunnuntaina poikasen.

Nyt syntynyt poikanen oli 20-vuotiaalle Bai Yunille kaikkiaan kuudes pentu.

Bai Yun on emoksi varsin iäkäs, sillä eläintarhassa pandat säilyvät lisääntymisikäisinä noin 20-vuotiaaksi.

– Emme tienneet miten kaikki sujuisi. Hän on kuitenkin näyttänyt, ettei ole väliä miten vanha hän on, hän on loistava emo, eläintarhan edustaja Christine Simmons toteaa.

Ensimmäinen elinviikko on pandan poikaselle yleensä erittäin kriittinen, joten eläintarhan työntekijät pitävät pentua tarkasti silmällä pesää kuvaavien kameroiden avulla. Myös yleisö pääsee seuraamaan pandapentua kameroiden kautta.

Eläintarhat hoitajat ovat päätelleet pennun ääntelystä, että se on hyvässä kunnossa.

San Diegon pandapentu ei ole saanut vielä nimeä, eikä saakaan aivan lähiaikoina. Kiinalaisen tradition mukaan pentu nimetään sadan päivän ikäisenä.

(MTV3- EBU)

Lue myös:

    Uusimmat