Vanha merivartioasema korvattiin kelluvalla mallilla: Hulppeat oleskelutilat, kuntosali, merivesi puhdistuu juotavaksi

Rajavartiolaitoksen uusi innovaatio varautuu tulevaisuuden muutoksiin 1:44

Suomenlahden merivartiosto korvasi vanhan merivartioaseman uudenlaisella innovaatiolla. Kelluva vartioasema voidaan siirtää, jos tarvetta joskus tulee.

Vanha Porvoon merivartioasema Glosholmenin saarella Pellingin saaristossa tuli käyttöikänsä päähän ja uusi oli rakennettava.

Vartioasemien tehtäviä on aiemminkin hoidettu mm. vanhoissa partioaluksissa, mutta nyt päätettiin kokeilla aivan uudenlaista rakennustapaa.

– Rakentaminen ja kunnostaminen ulkosaaristossa on tänä päivänä hyvin kallista. Lähdimme miettimään muunlaisia ratkaisuja. Monen vuoden pohdinnan jälkeen löysimme tämän, osasyy oli se, että halusimme olla rohkeita ja innovatiivisia, kertoo merivartioaseman päällikkö Lars Blomqvist.

Kelluvan aseman etu on se, että se voidaan siirtää ilman, että kiinteitä rakenteita tarvitsee purkaa tai uusia rakentaa. Asemaa ei ole kuitenkaan tarkoitus liikutella tiheästi, vaan mikäli organisaatio tai tarpeet tulevaisuudessa muuttuvat, se voidaan sijoittaa suhteellisen helposti uudelleen. Omia moottoreita lautassa ei ole.

Arkityö sujuu kuten ennenkin

Merivartijoiden arkinen työ ei juuri muutu, vaikka rakennustapa onkin poikkeuksellinen.

– Ei sitä normipäivässä huomaa. Toki kova tuuli tai voimakas aallokko saa lautan keinahtamaan, kun meren päälle on rakennettu, mutta eipä oikeastaan muilla tavoin, toteaa työstään uudella asemalla vartioupseeri Jukka Lepistö.

Merivartioasema on pitkälti omavarainen, ainoastaan sähkö tulee maista. Asemalla on jopa oma vedenpuhdistusjärjestelmä, jolla käyttövesi tehdään merivedestä. Vesi ei poikkea mitenkään normaalista hanavedestä, ei maultaan eikä väriltään. Ruokakin tehdään päivittäin itse omassa keittiössä.

Asemalla on vuorossa vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä vähintään kolme henkilöä, normaalimiehitys on viidestä kuuteen. Henkilöstö asuu asemalla noin viikon jaksoissa, joten oleskelutiloissa on haettu kodinomaisuutta ja viihtyisyyttä.


– Onhan nämä todella viihtyisät tilat, uutta talotekniikkaa, ilmastointi pelaa ja rakenteet ovat uutta, niin kyllä täällä viihtyy todella hyvin, arvioi vartioupseeri Lepistö.

Lue myös:

    Uusimmat