Vangit uhkaavat lakolla Riihimäellä

Vangit uhkaavat mennä lakkoon Riihimäellä. Vangeista koostuva toverikunta on kerännyt nimiä vaatimuslistaan, jossa on yhteensä kymmenen kohtaa.

Vangit vaativat muun muassa, että kahta miestä ei enää laiteta asumaan samaan selliin, koska se vaarantaa vankien turvallisuuden. Lisäksi vangit haluavat poistaa kamerakopit, palauttaa painot ulkoilupihoille ja saada pleksittömät tilat tapaamisia varten.

Riihimäen vankilan johtajaAnna-Katrina Grönholm sanoo, että tilanahtauden vuoksi myös uusiin peruskorjattuihin tiloihin on pakko sijoittaa kaksi vankia samaan selliin. Korjatuista tiloista ei hänen mukaansa löytynyt yhtään tilaa pleksittömälle tapaamishuoneelle. Painot poistettiin pihalta, jotta kiellettyjen aineiden käyttöä voitaisiin kitkeä. Kamerakopit ovat käytössä vain eristysosastolla vankien oman turvallisuuden vuoksi. Grönholmin mukaan kameroita ei poisteta, vaikka vangit lakkoilisivat miten paljon tahansa.

-Aina näitä lakonuhkia tulee, eivätkä ne ole koskaan saaneet Suomessa kovin suuria mittasuhteita. Jos vangit menevät lakkoon, päiväjärjestyksemme muutetaan sen mukaiseksi. Sitten keskustellaan aiheesta, Grönholm sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat