Van Goghin varastetun maalauksen kohtalo epäselvä

Kymmenien miljoonien arvoinen Vincent van Goghin taulu varastettiin eilen Kairossa sijaitsevasta museosta. Taulun kohtalosta liikkuu kuitenkin ristiriitaista tietoa.

Egyptiläinen MENA-uutistoimisto kertoi ensin kahden italialaisen jääneen taulun kanssa kiinni lentokentällä. Toimisto perusti väitteensä maan kulttuuriministerin puheisiin. Myöhemmin MENA kuitenkin uutisoi etsintöjen jatkuvan edelleen.

Kulttuuriministeri Farouk Hosni kuittasi tiedon italialaismiehen ja -naisen pidättämisestä virheelliseksi. Uusimpien tietojen mukaan museon vartijat olisivat epäilleet italialaispariskuntaa, koska heidän oli nähty vierailevan vessassa ja poistuvan sen jälkeen ripeästi.

On vielä epäselvää, kuinka 40 miljoonan euron arvoiseksi arvioitu maalaus varastettiin Mohamed Khalil -museosta. Varas oli leikannut van Goghin maalauksen kehyksistään pian museon avauduttua. Kulttuuriministerin mukaan vain kymmenen ihmistä ehti sisälle museoon, ennen kuin maalauksen katoaminen huomattiin.

Maalaus tunnetaan nimillä Unikonkukkia ja Kukkavaasi. Egyptin poliisi arvioi maalauksen arvoksi lähes 40 miljoonaa euroa. Sama maalaus on varastettu kerran aiemminkin, vuonna 1978. Taulu löytyi vuosikymmen myöhemmin Kuwaitista.

Maalaus on leveydeltään ja korkeudeltaan 30 senttimetriä. Vincent van Goghin arvioidaan maalanneen sen vuonna 1887.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat