Vammalassa puuhun sidottuna löytyneen vainajan kuolinajasta ja -tavasta ei poliisin mukaan vielä ole varmuutta.
55-vuotias mies löydettiin syrjäisen metsäautotien varresta viime keskiviikkona.
-Lausuntoja oikeuslääketieteellisestä ruumiinavauksesta ei ole vielä saatu, kertoi tutkintaa johtava komisario Pauli Pitkäkoski maanantaina.
Pitkäkosken mukaan vainaja nähtiin viimeksi elossa 4. toukokuuta. Hänen seurassaan tuolloin liikkunut 38-vuotias mies on vangittu surmateosta epäiltynä. Ketään muuta ei Pitkäkosken mukaan tässä vaiheessa epäillä rikoksesta.
-Poliisi pyrkii nyt selvittämään, mitä on tapahtunut toukokuun 4. päivänä ja sen jälkeen, Pitkäkoski sanoi.
Teon motiiviksi on arvailtu velan perintää, mutta näihin arveluihin hän ei tässä vaiheessa ota kantaa.
-Se on mahdollista, sitäkin selvitellään.
Komisario Pitkäkoski vahvistaa lehtitiedot, joiden mukaan vainaja on entinen poliisimies. Hän oli Pitkäkosken mukaan Porin poliisivoimissa runsaat 20 vuotta sitten. Sittemmin mies on asunut Vammalassa, kuten epäiltykin.
-Uskoisin, että tämän kokoisella paikkakunnalla he ovat toisensa tunteneet jo jonkin aikaa, Pitkäkoski jatkoi.
(MTV3-STT)