Vammalan juomaveden saastumissyy yhä epäselvä

Vammalan viranomaiset tiedottivat veden pilaantumisesta laajasti vasta eilen, vaikka bakteereista on teollisuusalueella ollut havaintoja jo kaksi viikkoa.

Vammalan juomaveteen päässeet bakteerit eivät ole aiheuttaneet vatsatautiepidemiaa. Kaupungin terveysviranomaisten tietoon on viime päivinä tullut suunnilleen sama määrä tapauksia kuin yleensäkin tähän aikaan vuodesta. Terveyskeskukseen on tullut muutama soitto päivässä lähinnä tiedon saamiseksi.

- Jos juomavedestä tulee epidemia, niin se yleensä tulee aika nopeasti, sanoo Vammalan kaupungin terveystarkastaja Anne Peräniitty.

Tyrvään teollisuusalueelta otetuissa vesijohtovesinäytteissä on ollut E-coli -bakteereja. Eri puolilta Vammalan keskustan pohjoisosaa otetuista näytteistä taas löytyi enterokokkibakteereja. Molemmat ovat suolistobakteereja.

Kaupunkialueen eteläosassa juomavesi on ainakin tähän mennessä ollut tiettävästi kelvollista. Peräniityn mukaan näytteitä on otettu lisää eri puolilta kaupunkia.

Tänään oli edelleen epäselvää, miten bakteerit ovat päässeet veteen. Vesitornista ei ole löydetty esimerkiksi oravan tai linnun raatoa. Seuraavaksi selvitetään, onko juomaveteen joutunut jostain viemärivettä.

- En voi tässä vaiheessa ruveta arvailemaan, mikä olisi todennäköisin syy. Asiaa tutkitaan, sanoo Vammalan Veden vs. käyttöpäällikkö Petri Jääskeläinen.

Jos syytä ei löydetä, on mahdollista, että vesitorni desinfioidaan. Tällöin veteen lisätään niin paljon klooria, että siitä tulee hetkeksi juomakelvotonta.

Vammalan keskustan pohjoisosan noin 3000 asukasta kehotetaan edelleen keittämään talousvetensä. Klooria on lisätty koko kaupunkialueen juomaveteen. Lisäksi vesijohtoverkostoa on huuhdeltu juoksuttamalla vettä pois ojiin, sadevesiviemäreihin ja luontoon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat