Valvira selvittää keskosen sairaalassa saamaa palovammaa

Valviralle ei ole tehty ilmoitusta helmikuussa sattuneesta tapauksesta, jossa keskosvauva sai palovamman lämpöpussista Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Raskausviikolla 35 syntynyt tyttö sai palovamman polveensa teho-osastolla. Vanhempien mukaan heiltä pimitettiin tietoja vamman vakavuudesta.

Valvira on lähettänyt tänään ilmoituspyynnön Tyksille, kertoo sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ylitarkastaja Jari Knuuttila STT:lle. Ilmoitus vaaditaan, jotta lapsen vanhemmat voivat hakea korvauksia Potilasvakuutuskeskuksesta.

– Ilmoitus on samalla myös avain, jonka avulla voimme alkaa tutkia tapausta, Knuuttila sanoo.

Mikrossa lämmitettävä pussi kuumeni liikaa

Tyksin lasten ja nuorten klinikan ylilääkäri Jussi Mertsola on pahoitellut asiaa ja kehottanut vanhempia hakemaan korvauksia.

Mertsolan mukaan palovamman aiheutti geelipussi, joka kuumeni mikrossa lämmitettäessä liikaa. Myöhemmin keväällä lasten vuodeosastolla sattui myös toinen, lievempi tapaus.

– Pussi oli lämmitetty molemmissa tapauksissa ohjeiden mukaan. Aluksi pussi ei tuntunut kuumalta, mutta lämpö nousi pintaan vähitellen, Mertsola sanoo.

Pussien käyttö kiellettiin klinikalla kokonaan jo keväällä. Tyks ei ilmoittanut tapauksista Valviralle, koska klinikalla ei ylilääkärin mukaan tiedetty, että näin tulisi tehdä.

– Teemme sen nyt, Mertsola sanoo.

Geelipusseja ei käytetä Oulun tai Helsingin yliopistollisissa keskussairaaloissa.

Palovammoista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat