Välttyykö lapsi seksipiirretyiltä Youtubessa?

Vanhemmat päästävät lapsensa katsomaan Youtubesta piirrettyjä. Pian ruudulle kuitenkin lävähtää ehdotuksia videoista, joissa piirretyt hahmot puuhaavat sopimattomia.

MTV3 Uutisten lukijan kuvaaman tilanteen saa toistumaan helposti mitä tavallisimmilla hakusanoilla. Mikä avuksi?

Youtube ilmoittaa tarkastavansa ja poistavansa videot, jotka rikkovat yhteisön sääntöjä. Palvelu poistaa videoita esimerkiksi käyttäjien tekemien ilmoitusten perusteella.

Youtuben yhteisösäännöt kieltävät avoimen seksuaalisen sisällön levittämisen, mutta tämä jättää jäljelle vielä paljon sisältöjä, joita lapsensa ei soisi näkevän.

Seuraava askel onkin kytkeä päälle suojattu tila, joka piilottaa näkyvistä aikuismaiseksi sisällöksi tulkitut videot. Tämä perustuu ilmoitusten ohella muun muassa hakusanoihin ja kuvantunnistukseen. Youtuben ohjeissa kuitenkin huomautetaan, että "mikään suodatin ei toimi sataprosenttisesti".

Verkon muissa videopalveluissa lapsille on omia osioita, esimerkiksi Yle Areenassa, MTV3:n Katsomossa ja Nelosen Ruudussa.

Youtube avasi suomenkielisen version palvelustaan vasta helmikuun alussa. Palvelun omistavalta Googlelta pyydettiin viestintätoimiston välityksellä tilastoja poistetuista videoista tai suojatun tilan käytöstä. Vastaus oli, että tällaiset luvut eivät ole julkisuuteen annettavaa tietoa.

(MTV3)

Alastomuus on vaikea asia. Etenkin piirretty sellainen.

Tämän sai huomata viime syksynä yhdysvaltalainen New Yorker -lehti, kun se potkittiin hetkellisesti ulos Facebookista lehden julkaiseman pilakuvan takia.

Kokonaisuutena varsin asialliselta vaikuttavassa kuvassa näkyy yhteensä neljä nänniä. Uskallan linkittää kuvan myös herkemmille lukijoille. (Piirrosjälkenä ne ovat neljä mustaa pistettä.)

Suurilla yhteisöpalveluilla on vaikeuksia seuloa alati kasvavia sisältöjään ja tulkita niitä sopiviksi ja sopimattomiksi. Kokonaan oma lukunsa ovat automaattiset järjestelmät, jotka seulovat jopa täysin luvallisia videoita luullen niitä tekijänoikeusrikkomuksiksi.

Edelleeen paras sääntö vanhemmalle: Valikoi ja valvo itse.

Lue myös:

    Uusimmat