Mainos

Valtiovarainministeriö varoittaa talouden ylikuumenemisesta

Valtiovarainministeriö varoittaa Suomen talouden ylikuumenemisesta. Ministeriön mukaan talouspolitiikalla tulee nyt torjua taloudelliseen vakauteen kohdistuvia paineita. Korkeasuhdanne jatkuu ennustettua voimakkaampana ja pidempään.

Valtiovarainministeriö korotti kuluvan vuoden kokonaistuotannon kasvuarviota tänään peräti 1,2 prosenttiyksiköllä 4,3 prosenttiin. Ensi vuoden ennustetta ministeriö nosti 0,5 prosenttiyksiköllä 3,2 prosenttiin.

Suomen taloudessa eletään valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan parhaillaan yhtä laajamittaisimmista ja nopeimmista kasvujaksoista 35 vuoteen. Kokonaistuotannon kasvu on jatkunut viime vuoden alusta lähtien reipasta 5 prosentin vuosivauhtia.

Työn tuottavuuden kasvu jatkuu

Kasvuennusteen nosto johtuu kansantalousosaston mukaan sekä tilastojen muutoksista että hyvin vahvasta talouskasvusta. Erityisesti kotitalouksien kysyntä on kehittynyt voimakkaasti.Talouden suhdannesykli on katsauksen mukaan ollut maailmanlaajuisestikin odottamattoman vahva.

-Yritysten suhdannenäkymät ovat pysyneet erittäin hyvinä ja sekä kotimaisten että vientitilauksien tulo on jatkunut runsaana. Yritysten tilauskirjat ovat laaja-alaisesti poikkeuksellisen paksut, ja sekä yritysten että kotitalouksien vahva tulevaisuususko kantaa ensi vuodelle. Erityisesti metalliteollisuuden tuotteiden kysyntä on vahvaa, todetaan katsauksessa.

Vauhdikas työn tuottavuuden kasvu jatkuu katsauksen mukaan lievästä hidastumisesta huolimatta. VM ennakoi tuottavuuden kasvavan noin kolmen prosentin vauhtia lähivuodet. Ansiotaso nousee tänä vuonna viime vuoden tahtia eli noin 3,0 prosenttia, mutta nousu kiihtyy ensi vuonna noin 5,0 prosenttiin.

Työttömyys laskee, inflaatio kiihtyy

Työttömyys vähenee valtiovarainministeriön ennusteen mukaan tänä ja ensi vuona 0,2 prosenttiyksikköä aiemmin ennustettua nopeammin. Työttömyysaste laskee tänä vuonna 6,9 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 6,5 prosenttiin. Työllisyysaste nousee ensi vuonna 69,9 prosenttiin.

Työllisyyden kasvu on jatkunut ennustettua nopeampana ja avoimien työpaikkojen määrä kasvanut. Työvoiman saatavuusongelmat ovat pahentuneet ja rajoittavat tuotannon kasvumahdollisuuksia. Koko tänä vuonna työpaikkojen määrä kasvaa kansantalousosaston arvion mukaan keskimäärin lähes 40000 työpaikalla viime vuoteen verrattuna.

Kova meno ja kapeikkojen yleistyminen kiihdyttää suhdannekatsauksen mukaan inflaatiota. Kuluttajahintojen nousu kiihtyy tänä vuonna 1,6 prosentista 2,4 prosenttiin ja pysyy yhtä nopeana myös ensi vuonna. Vielä maaliskuussa VM ennakoi kuluvan vuoden inflaatiovauhdin 1,7 prosentiksi ja ensi vuoden inflaation 1,5 prosentiksi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.