Valtiosihteeri Pekka Pesonen EU:n tuottajajärjestön pääsihteeriksi

Järjestöjen yleiskokous valitsi Pesosen yksimielisesti kokouksessaan Brysselissä.

Maatalousministeriön valtiosihteeri Pekka Pesonen on valittu EU:n tuottaja- ja osuustoimintajärjestön Copa-Cosegan pääsihteeriksi.

Järjestöjen yleiskokous valitsi hänet yksimielisesti kokouksessaan Brysselissä. Toimikauden alkamisen ajankohtaa ei ole vielä sovittu, mutta Pesonen lähtee siitä, että aloitus on vasta ensi keväällä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden jälkeen. Sitä ennen hän ei halunnut myöskään ryhtyä vetämään uuteen tehtävään liittyviä poliittisia linjoja.

- Olen sitoutunut maatalousministeriön valtiosihteerin tehtäviin erityisesti puheenjohtajuuskauden ajaksi, Pesonen sanoo.

Pesonen, 42, on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän on toiminut maatalousministeriön valtiosihteerinä helmikuusta 2005, siitä lähtien kun poliittisten valtiosihteerien tehtävät perustettiin. Sitä ennen hän oli pitkään liha- ja maito-osuuskuntien kotieläinasiamiehenä MTK:n Brysselin toimistossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat