Valtion virastoissa satoja päällekkäisvirkoja

Vuosia kestäneen alueellistamisen jäljiltä ministeriöihin ja valtion virastoihin on jäänyt useita satoja päällekkäisiä työpaikkoja. Ne syntyivät kun vain pieni osa työntekijöistä siirtyi uusille paikkakunnille, eikä muita irtisanottu. Näiden päällekkäisvirkojen kustannukset veronmaksajille arvioidaan vähintään 25 miljoonaksi euroksi vuodessa.

- Jos meillä on siellä 500 ihmistä, 500 henkilötyövuotta, niin se on 25 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä tosin on vain arvio tilanteesta, projektijohtaja Jaakko Kuusela valtiovarainministeriöstä kertoo.

Kun tuplamiehitys on ollut olemassa jo pari kolme vuotta, nousee summa pian 100 miljoonaan euroon. Palkkarahat on tähän saakka otettu erilaisista siirtomäärärahoista.

Mtv:n 45-minuuttia ohjelman selvitys paljasti, että kaksoismiehityksen rahoitusongelmiin havahduttiin hallituksessakin vasta joulun alla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat