Valtion velka yli 400 miljardia

Valtion velka kasvoi joulukuussa kolme miljardia markkaa ja nousi viime vuoden lopussa 408 miljardiin markkaan, ilmenee valtiovarainministeriön tänään julkistamasta kuukausikatsauksesta. Valtiolla oli valuuttamääräistä velkaa 175 miljardia markkaa ja markkamääräistä velkaa 233 miljardia markkaa

. Valtion velan kasvu hidastui viime vuonna. Velkaantumisen hidastumisesta huolimatta valtion velka kasvoi silti edelleen 36 miljardia markkaa. Vuoden 1995 lopussa valtiolla oli velkaa 372 miljardia markkaa.

Markkamääräisen velan osuus valtion koko velasta kohosi viime vuoden lopussa 57 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 53 prosenttia. Vastaavasti valuuttamääräisen velan osuus laski 47 prosentista 43 prosenttiin.

Valuuttavelasta velkakirjalainojen osuus oli 159 miljardia markkaa, yksityisten sijoituslainojen 7 miljardia ja muiden luottojen 9 miljardia markkaa. Eurovaluutoissa valtion valuuttamääräisestä velasta oli valuutanvaihtojen jälkeen tammikuussa 72 prosenttia. Dollareissa velasta oli 12 prosenttia, Japanin jeneissä 11 prosenttia ja Sveitsin frangeissa 5 prosenttia.

Valtion velasta erääntyy tänä vuonna maksettavaksi noin 50 miljardia markkaa. Siitä valuuttamääräisen velan osuus on noin 29 miljardia markkaa ja markkamääräisen velan osuus noin 21 miljardia markkaa. Ensi vuonna valtion velasta erääntyy maksettavaksi noin 32 miljardia markkaa, vuonna 1999 noin 51 miljardia markkaa ja vuonna 2000 vajaat 31 miljardia markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat