Mainos

Valtion velka kasvoi 10 miljardilla

Valtion velka kasvoi viime vuonna 10 miljardia markkaa edellisvuodesta. Joulukuun lopussa velka nousi valtiovarainministeriön kuukausikatsauksen mukaan 418 miljardiin markkaan, kun velkaa vuoden 1996 lopussa oli 408 miljardia markkaa. Henkeä kohti laskettu valtion velka lisääntyi viime vuonna noin 2 000 markalla. Vuoden lopussa valtiolla oli velkaa karkeasti 82 000 markkaa jokaista 5,1 miljoonaa suomalaista kohti.

Valtio kasvatti viime vuonna markkamääräistä velkaansa ja supisti hieman ulkomaan rahan määräistä velkaa. Vuoden lopussa valtion velasta oli markoissa 249,5 miljardia ja valuutoissa 168,5 miljardia markkaa.

Valtion pääomamarkkinoilta otettuja lainoja erääntyy ensi vuonna maksettavaksi noin 32 miljardia markkaa, vuonna 1999 noin 54 miljardia markkaa, vuonna 2000 noin 35 miljardia markkaa ja vuonna 2001 noin 65 miljardia markkaa. Suurin vuotuinen takaisinmaksu, runsaat 70 miljardia markkaa, tapahtuu vuonna 2004.

Valtion lyhytaikaisten velkasitoumusten liikkeessä oleva kanta oli joulukuun lopussa 30,4 miljardia markkaa eli 6,4 miljardia markkaa pienempi kuin vuotta aiemmin. Velkasitoumusten juoksuaika vaihtelee yhdestä kahteentoista kuukauteen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.