Valtion työmäärärahoja lisättiin lähes miljardilla

Valtion kuluvan vuoden työmäärärahoihin tehtiin tänään lähes miljardin markan lisäys. Rahat käytetään useisiin valtion virastojen hankkeisiin. Valtioneuvosto päätti asiasta tänään hallituksen raha-asiainvaliokunnan puollon jälkeen.

Työmäärärahojen vuoden 2000 käyttösuunnitelma kasvoi 921,88 miljoonalla markalla noin 7,16 miljardiin markkaan. Rahoista suurin osa, 846,57 miljoonaa, menee Tielaitokselle. Määräraha otetaan pääosin valtion kuluvan vuoden lisätalousarviosta.

Tarkistuksen vaikutus on keskimäärin 145 henkilötyövuotta, jolloin työllistetään keskimäärin 11600 henkilöä vuoden 2000 aikana. Välilliset vaikutukset huomioon ottaen työllistävä vaikutus on kaikkiaan 22600 henkilötyövuotta. Tielaitoksen hankkeessa käytetään kaikkiaan 103 miljoonaa markkaa valtatie 2:n rakentamiseen välillä Pori-Ulvila.

Tiehankkeeseen käytetään kuluvana vuonna 10 miljoonaa markkaa. Kyseessä on kokonaisrahoitushanke, jossa valtion rahoitusosuus on 95 miljoonaa markkaa ja Porin ja Ulvilan yhteinen osuus 8 miljoonaa markkaa.

Määrärahapakettiin sisältyy myös puolustusministeriön Kajaanin varuskunnan kasarmi 4:n perusparannushankkeen toinen vaihe, joka nielee rahaa yhteensä 21 miljoonaa markkaa. Kuluvana vuonna hankkeeseen käytetään 9 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat