Valtion Neste-osakkeet IVO-Neste-yhtymälle

Öljy-yhtiö Nesteen ja voimayhtiö Imatran Voiman IVO:n niputtamisessa yhteen päästiin tänään askel eteenpäin, kun valtio päätti siirtää omistamansa Nesteen osakkeet uuteen IVO-Neste Yhtymään. Samalla IVO-Neste Yhtymä ilmoitti, että Nesteen vähemmistöomistajilla on mahdollisuus vaihtaa osakkeensa uuden energiakonsernin osakkeiksi tai myydä ne IVO-Nesteelle 168,10 markan kappalehintaan.

Osakkeiden vaihtoehdot julkaistaan myöhemmin tässä kuussa, mutta kuitenkin viimeistään perjantaina 29. huhtikuuta. Kauppa- ja teollisuusministeriön apulaisosastopäällikkö Markku Tapio kertoi, että osakkeiden vaihtoehtojen määrittely jätettiin myöhemmäksi, koska se halutaan tehdä mahdollisimman perusteellisesti ja oikein.

Myös IVO:n osakkeet on tarkoitus siirtää omistusyhtiö IVO-Neste Yhtymälle. Tämä voidaan tehdä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun EU:n kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet yhdistämissuunnitelman. Ilmoitus yhdistämisestä jätetään EU:lle ensi viikolla. Tapion mukaan vastaus saataneen toukokuussa. Yhtymän hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria puolestaan arvioi, että IVO:n osakkeiden siirtoon päästään kesä-heinäkuussa. Osakkeiden siirrosta päättää maan hallitus.

Tapio ei suostunut kertomaan, millaista aikataulua EU:lle ehdotetaan maakaasuyhtiö Gasumin osake-enemmistöstä luopumiselle. Neste omistaa maakaasuyhtiöstä 75 prosenttia ja venäläinen Gazprom loput. Tapion mukaan vuoden siirtymäaika on aika hyvä arvio. Jo nyt tiedetään, että EU odottaa Gasumin omistuspohjan laajentamista ennen kuin se hyväksyy yhdistämisen.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat