Valtion asuntorahat käyttöön

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta aikoo muuttaa hallituksen esittämää ensi vuoden asuntomäärärahojen jaksotusta. Valtion tukemaan asuntotuotantoon on ensi vuoden budjettiesityksessä 6,9 miljardia markkaa. Valiokunnan mielestä koko summa tulisi käyttää arava- ja korkotukilainoihin yhdellä kertaa.

Hallituksen esityksen mukaan vuoden alussa olisi tehty päätökset 4,9 miljardin markan käytöstä. Kaksi miljardin markan suuruista erää olisi jätetty huhti- ja marraskuulle, kuten tänäkin vuonna on tehty.

Ajatuksena on ollut pitää suhdanne- ja hintakehitys kurissa. Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston näkemyksen mukaan muulla tavoin ei päästä budjetissa asetettuihin tuotantotavoitteisiin. Ylikuumenemisen vaaraa ei jaoston näkemyksen mukaan ole ensi vuonna näköpiirissä.

Valtiovarainvaliokunta kasvattaa lisäksi peruskorjausmäärärahoja 50 miljoonalla markalla sisäisin siirroin. Rahat saadaan kokoon valtuuksien käyttämättömistä ns. hännistä.

Valiokunta liittää ensi viikolla valmistuvaan budjettimietintöönsä lausuman, jossa se esittää tutkittavaksi nykyisen asuntomäärärahojen hyväksymisjärjestelmän muuttamista.

Päätökset tulisi tehdä budjetissa. Nykyisin eduskunta päättää erikseen asuntorahaston valtuuksista lailla. Kerran tehtyä päätöstä ei voi enää muuttaa budjettikäsittelyssä.

Asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja Timo Laaksonen (vas.) pitää yhden budjettivuoden mittaista suunnittelujaksoa liian lyhyenä. Hänen mielestään nykyisissä vakaissa olosuhteissa voitaisiin asuntomäärärahoissa sitoutua koko vaalikauden mittaiseen rahoitussuunnitelmaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat