Valtiolle Fortumilta yli 600 miljoonan osingot

Sähköyhtiö Fortum paransi selvästi tulostaan viime vuonna.

Suomen valtio kuittaa Fortumista tänä vuonna yli 600 miljoonan euron osingot. Energiajätti aikoo jakaa tuloksestaan osinkoja 1,35 euroa osakkeelta eli yhteensä noin 1,2 miljardia euroa.

Valtio omistaa Fortumista vajaat 51 prosenttia, joten sen kassaan kilahtaa koko summasta reilu puolikas.

Fortum paransi selvästi tulostaan viime vuonna, vaikka yhtiön loka-joulukuu sujuikin markkinaodotuksia heikommin. Koko vuoden tulos ennen veroja kasvoi viime vuonna 36 prosenttia 1,9 miljardiin euroon. Liikevaihto polki paikallaan 4,5 miljardissa.

Vahvaa tulosta selittää se, että yhtiö onnistui jälleen sähköntuotannon myyntihintojen suojaamisessa. Fortumin myymän sähkön keskimääräinen tukkuhinta nousi, vaikka pohjoismainen markkinahinta halpeni selvästi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat