Mainos

Valtio kaupittelee Spondaa

Valtiovarainministeriö on päättänyt jatkaa valtion pääosin omistaman kiinteistöyhtiö Spondan omistuspohjan laajentamisen valmisteluja. Osakkeita on tarkoitus pistää myyntiin vielä tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Samalla yhtiö viedään pörssiin.

Spondan nykyiset omistajat eli valtio ja Merita Kiinteistöt pistävät kumpikin myyntiin noin kolmanneksen osakkeistaan. Valtiolla on nyt 82,5 prosenttia yhtiön osakkeista ja Merita Kiinteistöillä loput 17,5 prosenttia. Jos osakemyynti toteutuu suunnitellusti, valtion omistusosuus laskisi noin 55 prosenttiin.

Teollisuusneuvos Harri Pynnä kauppa- ja teollisuusministeriöstä kertoi, että eduskunta on antanut valtuudet myydä kaikki valtion omistamat Spondan osakkeet, mutta jatkosta päätetään myöhemmin. Hänen mukaansa markkinoilla ollaan hyvin kiinnostuneita kiinteistöyhtiön osakkeista. Suunnitelman mukaan osakkeista myydään kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille ja kotimaiselle yleisölle.

Valtio kaavailee parhaillaan omistuksensa vähentämistä myös mm. Suomen PT:stä irrotettavasta teleyhtiöstä ja uudesta IVO-Neste energiayhtiöstä.

Pynnä korosti, että Spondan osakkeiden lopullinen myyntiaika riippuu markkinoiden kehittymisestä, mutta näillä näkymin tämän vuoden alkupuolisko näyttää kaikin puolin hyvältä myyntiajalta.

Skopin peruista arvokiinteistöihin

Sponda perustettiin vuonna 1991 hallinnoimaan vaikeuksiin ajautuneen Skopin osake- ja kiinteistöomaisuutta.

Osa ongelmakiinteistöistä on myyty, osa on jalostettu täysin uusiksi. Lisäksi se on hankkinut uusia arvokohteita. Suurin kauppa tehtiin Merita Kiinteistöjen kanssa viime vuoden lopulla. Samalla Merita Kiinteistöstä tuli Spondan toinen omistaja.

Tätä nykyä valtaosa Spondan kiinteistöistä sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Pynnän mukaan viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa tehtyjen kauppojen myötä yhtiö on keskittynyt muutamiin ydinalueisiin ja arvokiinteistöihin.

Yhtiön osakepohjan laajennuksen valmistelu aloitettiin viime vuoden lopulla. Kiinteistöjen arvopaperistamisella valtio pyrkii kehittämään Suomen kiinteistömarkkinoita, sillä tätä nykyä pörssissä on vain muutama pieni kiinteistösijoitusyhtiö.

Pynnän mukaan Spondan kiinteistöomaisuuden arvo voidaan mitata eri tavoin, mutta ministeriön laskelmissa sen arvo on noin 2,5 miljardia markkaa. Pynnän mukaan yhtiö myös on erittäin vakavarainen. Spondan omavaraisuusaste on runsaat 60 prosenttia.

Pynnä kertoi, että vielä ei ole ratkaistu, viedäänkö Sponda pörssiin kiinteistörahastoyhtiönä vai osakeyhtiönä. Valmisteltavan osakemyynnin pääjärjestäjiä ovat investointipankki Alfred Berg ja Morgan Stanley Dean Witter. Yleisömyynnin järjestelyistä vastaa Merita Corporate Finance.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.