Valtava jätekasa savuttaa Oulussa - salamaa epäillään syypääksi

Ruskon jätekeskuksessa on syttynyt palamaan suuri energiajätekasa tänään alkuillasta. Jätekeskuksen johtaja Markku Illikainen kertoo, että tulipalo syttyi aiemmin päivällä Oulussa riehuneen ukonilman aikana.

Pelastuslaitos sai tulipalosta tiedon kello 18.30 aikaan ja paikalle hälytettiin useita sammutusyksiköitä. Illikaisen mukaan palo on saatu jo hallintaan, mutta kasa kytee yhä. Illikainen kertoo, että taivasalla sijaitsevassa kasassa on yli 3000 tonnia jätettä.

Koko jätekeskus jouduttiin sulkemaan tulipalon takia, koska savunmuodostus oli niin voimakasta.

– Savu saattaa olla myrkyllistä, ainakin se oli pahan hajuista. Salama rikkoi myös toisen vaa'an, jolla punnitsemme jätteet. Toivomme, ettei huomenna tänne tulisi asiakasryntäystä, koska käytössä on nyt vain yksi vaaka, kesälomaltaan paikalle hälytetty Illikainen kertoo.

Savunmuodostus oli jo illalla seitsemän aikaan laantunut sen verran, että asiakkaita ryhdyttiin taas ottamaan keskuksessa vastaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat