Valtaosa venäläisistä haluaisi liittyä EU:hun

Venäläisten suuri enemmistö haluaisi maansa jonakin päivänä liittyvän Euroopan unioniin, selviää tänään julkistetusta mielipidetiedustelusta. EU:n kannatus on noussut voimakkaasti viime kuusta, ja Yleisen mielipiteen säätiön tekemän tutkimuksen mukaan EU-myönteisiä on venäläisistä nyt 73 prosenttia, uutistoimisto Interfax raportoi. Vastustajia on vain 10 prosenttia. Vielä viime kuussa vastaavat luvut olivat 52 puolesta, 18 vastaan.

EU:n kannatukseen ovat voineet sitten toukokuun vaikuttaa lähinnä valtavat Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlallisuudet, joihin osallistui suuri määrä EU:n valtionpäämiehiä. Suomesta paikalla oli sekä presidentti Tarja Halonen että pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Mielipidetiedustelu kertoo myös, että 55 prosenttia venäläisistä arvioi useimmilla Euroopan johtajilla olevan myönteinen kuva Venäjästä. 24 prosenttia oli eri mieltä. Puolet vastaajista arvioi, että Venäjän pitäisi kehittää yhtä lailla suhteita EU:hun ja Yhdysvaltoihin, kun vajaa kolmasosa halusi pitää EU:ta ensisijaisena.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat