Valtaosa suomalaisista valmis elinluovutukseen

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta olisi valmis kuolemansa jälkeen luovuttamaan elimensä toisen sairauden hoitoon.

Suomalaisten asenteet elinluovutuksia kohtaan ovat muuttuneet aavistuksen positiivisemmiksi vuosien mittaan. Vuonna 2003 jolloin ensimmäisen kerran asiaa kyseltiin, oli 83 prosenttia suomalaisista valmis elinluovutukseen kuolemansa jälkeen, nyt luku oli 88 prosenttia.

Kansalaisten asenteita mitattiin Suomen Gallupin kyselytutkimuksella, johon haastateltiin yli tuhatta suomalaista.

Elinluovutustahto kannattaa kertoa

Sen sijaan vain vain puolet suomalaisista oli kertonut elinluovutustahtonsa omaisilleen.

Naisista 60 prosenttia on kertonut tahtonsa perheelleen, miehistä vain 45 prosenttia. Vähiten asiasta olivat keskustelleet nuoret alle 25-vuotiaat ja opiskelijat, joista vain kaksi viidesosaa vastasi, että heidän tahtonsa on lähiomaisten tiedossa.

Läheiset ovat kuitenkin avainasemassa, kun potilaan tahtoa selvitellään.

Vuonna 2010 voimaan tulleen lain mukaan aivokuolleen henkilön elimiä ja kudoksia voidaan käyttää toisen ihmisen hyväksi, jos luovuttaja ei ole sitä eläessään vastustanut. Lääkärit pyrkivät selvittämään asian omaisten avulla.

Tänään vietetään Euroopan elinsiirtopäivää.

Lue myös:

    Uusimmat