Mainos

Valtaosa risteilyalusten jätevesistä päätyy muualle kuin satamiin

Vain 30 prosenttia kansainvälisistä risteilyaluksista jättää jätevetensä satamien vastaanottopisteisiin, ilmenee Itämeren suojelukomission Helcomin raportista.  

Vuonna 2010 Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO teki päätöksen, jonka mukaan alusten jätevesien laskeminen Itämereen kielletään, kunhan satamissa on asianmukainen vastaanottokapasiteetti.  

Päätöksen täytäntöönpano on viivästynyt vuosilla. 

– Helsingissä, kuten useissa muissakin Itämeren pääsatamissa, risteilijöiden on mahdollista purkaa alusjätevesiä. Risteilyalukset eivät kuitenkaan jätä käymälä- ja muita käyttövesiään satamiin, koska tähän ei ole laillista velvollisuutta, WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen sanoo.  

Vuonna 2007 Suomessa liikennöivät matkustajalauttayhtiöt lopettivat jätevesien laskemisen Itämereen.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.