Mainos

Valtaosa laskisi veneilijöiden promillerajaa

Ruorijuopumuksen raja halutaan pudottaa samaan kuin autoilijoilla, eli puoleen promilleen.

Lähes kolme neljästä suomalaisesta laskisi veneliikenteen nykyistä yhden promillen promillerajaa.

Helsingin Uutisten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista pudottaisi ruorijuopumuksen rajan samaan kuin autoilijoilla, eli puoleen promilleen. Vastaajista 28 prosenttia kannattaa veneilyssä nollarajaa ja neljännes pitäisi rajan nykyisellään.

Autoilijoille 40 prosenttia vastaajista kannattaa nollarajaa, ja saman verran vastaajia kannattaa nykyistä puolen promillen rajaa.

Poliisi on ehdottanut vesille puolen promillen rajaa. Tieliikenteessä nykyinen puolen promillen raja on Helsingin liikenne- ja erityispoliisin ylikomisarion Heikki Sepän mukaan riittävä.

- Tutkimusten mukaan suorituskyky heikkenee yleisesti vasta 0,5 promillessa. Uusille kuljettajille nollaraja olisi kuitenkin perusteltu, Seppä arvioi Helsingin Uutisille.

Tutkimus tehtiin 6.-12. kesäkuuta, ja siihen haastateltiin reilua tuhatta 15-79-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.