Valtaosa asepalveluksen käyneistä naisista johtoasemaan

Varusmiespalvelukseen saapui tänään noin 14 000 alkokasta, joista naisia on 180. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hyväksytyistä naisista noin 60 prosenttia saa johtajakoulutuksen.

Naiset osaavat miehiä paremmin käyttää siviilissä hyväkseen armeijassa saatuja oppeja. Puolustusvoimien tutkimuksen mukaan naisissa on runsaasti johtaja-ainesta, ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen hyväksytyistä naisista noin 60 prosenttia saa johtajakoulutuksen.

Alokkaita saapui tänään varusmiespalvelukseen koko maassa noin 14 000. Heistä naisia on noin 180. Tammikuun saapumiserässä oli saman verran. Määrä on ennätysmäisen pieni, mutta puolustusvoimissa ei vielä tehdä päätelmiä, että kiinnostus vapaaehtoiseen asepalvelukseen olisi naisilta lopahtanut.

Esimerkiksi Suomenlahden meripuolustusalueelle Upinniemeen tuli kymmenen naista.

- Tulin hakemaan mahdollisimman hyviä kokemuksia. Jos tästä saisi jotakin hyötyä tulevaa elämää varten, se olisi tietenkin plussaa. Minulla on opiskelupaikka jo lääketieteellisessä tiedekunnassa. Jos pääsisin lääkintäjoukkoihin, voisin saada sieltä hyvää kokemusta myöhempääkin ammattia varten, kertoo Anna-Maria Tolonen Tyrnävältä.

Puolustusvoimien tutkimuksen mukaan naiset tietävätkin miehiä paremmin, kuinka armeijakokemusta voi hyödyntää siviilielämässä. Noin 3000 naista on 10 vuoden aikana käynyt armeijan ja heistä lähes 60 prosenttia on koulutettu johtajiksi.

Alikersantti Nora Ojala Espoosta antaa ohjeita naisalokkaille:

- Kun nainen soluttautuu tähän miesten maailmaan, niin mahdollisimman avoin ja sosiaalinen luonne sekä tyyli luovat avaimet sille, että pärjää miesten keskuudessa. Pitää mennä mukaan niihin miesten juttuihin, siitä se lähtee, kuvailee Ojala.

Sopeutumiskykyä kuitenkin tarvitaan, sillä naisia ei erityisemmin lellitä. Varuskunnissa tosin on omat tuvat, mutta leireillä ja sota-aluksilla majoitutaan yhdessä miesten kanssa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 11.07.2005)

Lue myös:

    Uusimmat