Valtakunnansyyttäjän varoitushuuto: Saako rikoksen uhri jatkossa oikeutta?

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on huolissaan suomalaisten oikeusturvasta.

Syyttäjälaitosta johtava Nissinen varoittaa, että kansalaisten oikeusturva on uhattuna syyttäjälaitokselta vaadittavien säästöjen vuoksi. Hänen mukaansa syyttäjälaitos saattaa joutua vähentämään henkilöstöä kymmenellä prosentilla.

– Nyt mennään nenä ihan pinnalla. Enemmän on jouduttu miettimään ihan sitä, että jos tätä systeemiä joudutaan ajamaan alas, niin mistä päästä aloitetaan, hän sanoo.

Vakavampiakin vanhentuneiden seassa

Jo nyt pieni osa rikoksista, noin 2,5 prosenttia syyttämättä jättämistä koskevista tapauksista, ehtii vanhentua ennen kuin niistä ehditään nostaa syyte. Osa vanhenee Nissisen mukaan jo syyttäjälle tullessaan, koska syyttäjä katsoo teon lievemmäksi kuin esitutkinnan suorittanut poliisi.

– Osa on sitten sellaisia, joita ei vain ehditä ratkaista ennen kuin ne vanhenevat. On siellä vakavampiakin välillä seassa, sellaisia vankeusuhkaisia nyt ainakin, Nissinen sanoo.

Toinen ongelma valtakunnansyyttäjän mukaan on se, että välillä juttu saadaan niin sanotusti vasta kalkkiviivoilla oikeuteen. Tämä voi johtaa siihen, että tuomiosta tulee lievempi.

– Voi olla esimerkiksi talousrikosasia (vanhenee 10 vuodessa), joka on tehty kahdeksan vuotta sitten. Kun se menee oikeuteen, niin kyllä kun se tuomio kymmenentenä vuonna tulee, niin kyllä siinä aika reilusti saatetaan alentaa rangaistusta, hän kuvaa.

Varoitushuuto julkisuuteen

Nissinen kertoo, että syyttäjät ovat jo nyt täystyöllistettyjä. Hän pelkää tilannetta, jossa syyttäjälaitoksesta leikataan kymmeneosa pois.

Hän huomauttaa, että mahdollisten leikkausten vaikutuksen eivät kohdistu vain rikollisiin. Esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvilla rikoksilla on kymmeniä tuhansia asianomistajia eli kansankielellä uhreja.

– Tämä alkaa sitten koskettaa kymmeniä tuhansia muitakin ihmisiä kuin vastaajia (syytettyjä). Sitten oikeutta ei todellakaan saa.

Valtakunnansyyttäjävirasto julkaisi eilen nettisivuillaan Nissisen blogikirjoituksen, jossa hän kertoi, mitä leikkaukset aiheuttaisivat syyttäjälaitokselle.

– Sanotaan näin, että se on varoitushuuto tässä vaiheessa. Hätähuuto on sitten ehkä parin vuoden päästä, kun asiat ovat vielä huonommin. Tämä on valtakunnansyyttäjän vakavasti otettavaksi tarkoitettu varoitushuuto. Tällä tiellä tulee noutaja hyvin äkkiä vastaan.

Kirje eduskuntapuolueille

Julkisen varoitushuutonsa lisäksi Nissinen sanoo lähettäneensä jokaiselle eduskuntapuolueelle kirjeen, jossa hän käsittelee samaa asiaa kuin blogissa "hieman pidemmästi".

– Se on valtakunnansyyttäjän toimenpiteeksi aivan poikkeuksellinen. Mieluummin näitä asioita hoitaisi asiallisesti neuvotellen, mutta kun tuntuu, että tätä perusoikeusnäkökulmaa ei ymmärretä ollenkaan.

Nissinen huomauttaa, että oikeusturva tulee antaa jokaiselle viivytyksettä.

– Oikeusturva on sellainen asia, että sitä ei voi myöhemmin palauttaa. Se kun menee, niin se menee. 

Lue myös:

    Uusimmat