Valtakunnansyyttäjä laskisi rikosoikeudellista alaikärajaa

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että Suomessa tulisi vakavasti harkita rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan laskemista 14 vuoteen.

Nykylainsäädännössä rangaistusvastuun alaikäraja on 15 vuotta. Kuusimäen mielestä yhteiskunta ja nuorison toimintakulttuuri ovat kuitenkin muuttunet niin paljon, että 15 vuoden alaikärajassa pysytteleminen on hänen mielestään "suorastaan hassunkurista".

-Nythän tämmöinen 14-vuotias ehkä hyvinkin vakavaan tekoon syyllistynyt tahtoo jäädä ongelmineen tyhjän päälle, Kuusimäki sanoo.

Kuusimäki korostaa, ettei nuoria pidä rangaista kuten aikuisia. Sopivia rangaistusmuotoja hän hakisi esimerkiksi kokeiluasteella olevasta nuorisorangaistusjärjestelmästä. Myös arestia voisi hänen mukaansa kokeilla.
-Rangaistuksen pitäisi tuntua nuoresta kiusalliselta ja hankalalta, mutta se ei saisi vahingoittaa häntä ja siten ehkä vain pahentaa tilannetta entisestään, Kuusimäki sanoo.

Poliisi saa tietoonsa vain murto-osan nuorten rikoksista

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan esimerkiksi, vain joka 20. myymälävaras päätyy poliisin pakeille. Tästä huolimatta nuorten luvaton toiminta ei kuitenkaan näytä viime vuosina lisääntyneen. Esimerkiksi ilkivalta ja ajokortitta ajo on kyselytutkimuksen mukaan päinvastoin vähentynyt. Ainoastaan mietojen huumeiden käyttö näyttää ylestyvän.

Nimettömään kyselyyn vastasi viime keväänä 4500 peruskoulun yhdeksäsluokkalaista.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat